"Terve, Cethegus", sanoi isäntä mennen tulijaa vastaan. "Kuten näet on täällä vain pieni seura koolla."
Cethegus käski orjansa, jonka hän oli tuonut mukanaan, riisua sandaalit jaloistaan. Orja oli kaunis, hoikkavartaloinen maurilainen, jonka hentojen jäsenien kauneuden keveän tunikan helakanpunainen harso pikemmin toi esille kuin peitti. Sillä aikaa kun orja irroitti sandaaleja, Cethegus laski vieraitten lukumäärän ja sanoi hymyillen:
"Meitä on vähemmän kuin sulottaria, mutta enemmän kuin runottaria."
"Riennä, valitse itsellesi seppele", kehoitti Kallistratos, "ja asetu paikallesi, kunniapaikalle tuonne keskimmäiselle sohvalle."
"Olemme valinneet sinut jo edeltäpäin symposiarkiksi, juhlan kuninkaaksi."
Prefekti oli jo ennakolta päättänyt hurmata nämä nuoret miehet.
Hän tiesi siihen pystyvänsä ja tällä kertaa hän tahtoikin tehdä sen.
Hän valitsi ruususeppeleen ja tarttui norsunluiseen valtikkaan, jonka syyrialainen orja polvistuen ojensi hänelle.
Asettaen ruusudiadeemin otsalleen hän heilutti arvokkaasti sauvaansa.
"Siis teen lopun teidän vapaudestanne", sanoi hän.