"Mutta voimakasta kuin sula tuli", sanoi Kallistratos.
"Ei, minä en tunne tätä viiniä", sanoi Lucius Licinius.
"En minäkään", vakuutti Marcus Licinius.
"Mutta minä olen iloinen, että olen oppinut sen tuntemaan", huusi Piso ja ojensi Syphaxille tyhjän pikarinsa täytettäväksi.
"No", sanoi isäntä kääntyen viimeisen, oikealla puolellaan olevan vieraan puoleen, joka tähän saakka oli ollut ääneti, "no, Furius, suuri merenkulkija, seikkailija, Intian tutkija, maailman ympäri purjehtija, joutuuko sinun viisautesi häpeään?"
Puhuteltu kohottautui hiukan sohvaltaan. Hän oli kaunis, atleettimainen, noin kolmikymmen-vuotias mies. Hänen auringonpaahtamat kasvonsa olivat pronssinväriset, pikimustat silmät olivat syvällä pään sisässä, hampaat hohtavan valkoiset ja täysiparta itämaiseen tapaan leikattu.
Mutta ennenkuin hän ehti sanoa mitään, huudahti Kallistratos:
"Mutta, Zeus Xenioksen kautta, minä luulen, ettette te tunne toisianne."
Cethegus katseli tätä huomiota ansaitsevaa miestä tutkivasti.
"Minä tunnen Rooman prefektin", sanoi Furius.