"Ajatelkaa vain! Via Capuanan varrella sijaitsevat kaikki Napolin ylhäisimpien perheiden huvilat ja kesäpalatsit. Niiden puutarhoissa kukoistavat ja loistavat kauneimmat naiset."
"Kautta kotijumalani", huusi Lucius Licinius kohottaen kukilla seppelöidyn pikarinsa, "siellä elävät Italian kauneimmat naiset. — Kirottu olkoon tuo gootti."
"Ei", huusi viinin kiihoittama Massurius. "Kirotut olkoot Kallistratos ja korsikalainen, jotka syöttävät meitä vierasten ihmisten rakkaustarinoilla aivan kuin kurki syötti kettua kirnusta.
"Anna, isäntä, vihdoinkin tyttöjesi tulla, jos olet niitä tilannutkaan.
Ei sinun enää tarvitse tehdä odotustamme pitemmäksi."
"Niin", huusivat nuoret miehet yhteen ääneen, "tyttöjä, tanssijattaria, soittajia!"
"Seis", huudahti isäntä, "siellä, minne Afrodite saapuu vieraisille, täytyy hänen saada kukilla vaeltaa. Tämän lasin uhraan sinun kunniaksesi, Flora!"
Hän hypähti pystyyn ja paiskasi paneelikattoon kallisarvoisen kristallilasin, niin että se särkyi helisten pieniksi palasiksi.
Kun lasi oli koskettanut kattopalkkeja, nousi koko välikatto ylös ja hämmästyneiden vierasten päälle valahti runsas kukkassade. Paestumin ruusut, Thuriin orvokit, Tarentumin myrtit sekä mantelikukat peittivät tiheän lumipilven lailla tuoksuvina ryhminä mosaiikkilattian, pöydät, patjat ja vierasten päät.
"Venuksen tulo Pafokseen ei voinut olla kauniimpi", sanoi Cethegus.
Kallistratos löi kätensä yhteen.