"Mutta Italia karkaa taas käsistäni. Minä en saa sitä pitää."
"Ei suinkaan. Hän suuteli sinua ja hupeni käsiisi. Siten sulaa
Italiakin täydellisesti valtakuntaasi."
"Olet oikeassa", huusi Justinianus hypähtäen pystyyn. "Kiitos, kiitos, viisas vaimoni. Sinä olet sieluni valo. Minä uskallan — Belisarius lähteköön."
Hän aikoi huutaa ovenvartijaa. Mutta yht'äkkiä hän seisahtui.
"Vielä yksi asia."
Ja luoden silmänsä alas hän tarttui keisarinnan käteen.
"Ahaa", ajatteli Teodora, "nyt se tulee".
"Kun olemme kukistaneet goottien valtakunnan ja kuningattaren avulla päässeet Ravennan kuninkaalliseen linnaan — mitä — mitä minun on silloin tehtävä ruhtinattarelle?"
"Ruhtinattarelleko?" sanoi Teodora teeskentelemättömästi. "Mitäkö hänelle teemme? Saman kuin valtaistuimeltaan syöstylle vandaalikuninkaalle. Hänet tuodaan tänne Bysanttiin."
Justinianus hengitti vapaammin.