"Hyvä on", sanoi Petros aikoen pistää kirjeen povelleen. "Minä siis tuon hänet tänne."
Silloin hypähti Teodora sohvalta kuin hyökkäävä käärme. Galateakin peräytyi pelästyneenä.
"Vihani uhalla, Petros, et tuo. Sinut lähetän aivan toista tarkoitusta varten. Hän ei saa tulla Bysanttiin, hän ei saa elää."
Hämmästyksissään Petros pudotti kirjeen lattialle. "Oi, keisarinna", kuiskasi hän, "— murha".
"Hiljaa, Petros", sanoi Teodora käheällä äänellä, silmissä hurja ilme.
"Hänen täytyy kuolla."
"Kuolla! Miksi?"
"Miksi? Sitä ei sinun tarvitse kysellä. Mutta sama se — ehkä sinun on hyvä se tietää, että pelkuruutesi saisi hiukan kannustusta — tiedä siis —", hän tarttui kiivaasti Petroksen käsivarteen ja kuiskasi hänen korvaansa: "Justinianus, petturi, on rakastumaisillaan häneen."
"Teodora!" huusi kaunopuhuja pelästyneenä ja peräytyi pari askelta.
Keisarinna vaipui takaisin sohvalle. "Mutta eihän keisari ole nähnytkään häntä", änkytti Petros toipuen pelästyksestään.
"Hän on nähnyt hänen kuvansa. Hän näkee jo hänestä unta."