"Prefekti Cethegukselle Julius Montanus.
"Kylmäkiskoinen vastauksesi, jonka lähetit lämminsydämiseen kertomukseeni uudesta ystävyyden onnestani, vaikutti minuun ensin — varmaankin vastoin sinun tarkoitustasi — hyvin pahasti, mutta sittemmin vahvisti se vain tämän ystävyyden onnea, tosin tavalla, jota et ole voinut toivoa etkä aavistaakaan.
"Tuska, jonka tuotit minulle, on vähitellen muuttunut huoleksi sinun vuoksesi.
"Vaikka minua alussa loukkasikin se, että pidit syvimpiä tunteitani sairaan pojan unelmina ja tahdoit katkeralla ivallasi painaa lokaan sieluni pyhäköt — vain tahdoit, sillä ne ovat loukkaamattomat — rupesin vähitellen säälimään sinua.
"Kurjaa on, että sinunlaiseltasi mieheltä, jolla on niin tavattoman suuret sielun lahjat, kokonaan puuttuu sydämen hyvyys.
"Kurjaa on, ettet tunne alttiuden riemuja etkä uhrautuvaa rakkautta. Uskonto, jota sinä enemmän pilkkaat kuin ymmärrät ja johon tuskani minua yhä enemmän lähentää, kutsuu sitä lähimmäisenrakkaudeksi. Kurjaa on, ettet tajua tätä ihaninta tunnetta.
"Anna anteeksi suorapuheisuuteni. Tiedän, etten ole koskaan sinulle sellaisia sanoja sanonut. Mutta vasta vähän aikaa olenkin ollut se, mikä olen.
"Kenties et aivan syyttä ruoskinut viime kirjeessäsi poikamaisuuteni jäännöksiä.
"Mutta nyt minä luulen, että ne ovat hävinneet ja muuttuneena puhun nyt sinulle.
"Kirjeesi, neuvosi ja lääkkeesi ovat kypsyttäneet minut mieheksi, mutta ei sellaiseksi kuin sinä toivoit.