"Ei", sanoi vanhus levollisesti nousten seisomaan, "ei, ei enää.
"Sillä tästä hetkestä alkaen en enää kuulu tähän maailmaan."
"Cassiodorus!" huudahti kuningatar säikähtyneenä.
"Tässä on kuninkaan linnassa olevien huoneitteni avaimet. Siellä ovat lahjat, jotka olen saanut sinulta ja Teoderikilta, siellä ovat arvonimiäni koskevat asiapaperit ja virkojeni merkit. Minä menen."
"Minne, vanha ystävä, minne?"
"Luostariin, jonka olen perustanut Apulian Squillaciumiin.
"Tästä alkaen hoidan, kaukana kuninkaiden toimista, vain Jumalan toimia maan päällä. Kauan on sieluni kaivannut rauhaa eikä minulla enää ole maan päällä mitään, joka minua pidättäisi.
"Lähtiessäni tahdon vielä antaa sinulle neuvon. Laske valtikka verentahraamasta kädestäsi. Se ei enää tuota tälle valtakunnalle siunausta, vaan kirousta.
"Ajattele sielusi autuutta, Teoderikin tytär. Jumala olkoon sinulle armollinen."
Ennenkuin kuningatar ehti toipua hämmästyksestään, hän oli kadonnut.