Hän oli rauhaa rakastava, pelkuri ja veltostunut sekä ruumiin että sielun puolesta. Hänellä ei ollut mitään sellaisia ominaisuuksia, joita germaanit vaativat kuninkaaltaan.
Yksi intohimo täytti hänen sielunsa: ahneus, rajaton kullanhimo.
Siitä huolimatta, että hänellä oli tavattoman laajat tilukset Tusciassa, oli hänellä alinomaa oikeusjuttuja naapuriensa kanssa. Hän käytti viekkautta ja väkivaltaa sekä vaikutusvaltaansa kuninkaallisen suvun jäsenenä laajentaakseen tiluksiaan joka suunnalle ja anastaakseen maatiloja joka puolelta. "Sillä" — sanoo eräs sen aikainen kirjailija — "Teodahad piti jonkinlaisena onnettomuutena sitä, että hänellä oli naapureita."
Sen ohessa hänen heikko sielunsa oli täydellisesti riippuvainen hänen vaimonsa pahanilkisestä, mutta voimakkaasta luonteesta.
Sellaista kuningasta eivät etevimmät gootit tietystikään olisi tahtoneet Teoderikin valtaistuimelle.
Tuskin oli Amalasuntan julistuskirja tullut tiedoksi, kun kreivi Teja, joka oli hiukan aikaisemmin saapunut Ravennaan Hildebadin kanssa, kutsui tämän sekä vanhan asemestarin ja kreivi Vitigeksen luokseen ja vaati heitä kiihoittamaan kansan tyytymättömyyttä, rupeamaan kansanjohtajaksi ja asettamaan valtaistuimelle arvokkaamman miehen Teodahadin sijaan.
"Te tiedätte", päätti hän puheensa, "millainen kansan mieliala on.
"Siitä alkaen, kun teimme yöllisen liittomme Merkuriuksen temppelin luona, olemme lakkaamatta valmistelleet kansan mielialaa, ja suuria olemme jo saaneetkin aikaan. Atalarikin miehekkään esiintymisen, voiton Epifanias-juhlana, Amalasuntan palauttamisen olemme aiheuttaneet.
"Nytkin on sopiva tilaisuus.
"Saako naisen tilalle tulla mies, joka on heikompi naista?