"Vuosia kului, ennenkuin isä voi viedä Gisansa kotiinsa. Hänellä ei ollut muuta omaisuutta kuin kypäränsä ja keihäänsä. Hän ei kyennyt suorittamaan naittajalle vaadittua maksua eikä perustamaan omaa kotia.

"Vihdoin onni hymyili hänelle.

"Sodassa erästä sarmaattien kuningasta vastaan hänen onnistui valloittaa tämän luja aarrelinna Alutan varrella.

"Runsaat aarteet, jotka sarmaatit olivat vuosisatojen kuluessa ryöstöretkiltään tuoneet ja joita he täällä säilyttivät, joutuivat hänen saaliikseen.

"Palkinnoksi tästä urotyöstä Teoderik koroitti hänet kreiviksi ja kutsui Italiaan.

"Isäni otti aarteensa ja Gisansa, joka nyt jo oli hänen vaimonsa,
Alppien tälle puolen ja osti itselleen kauniita, laajoja tiluksia
Tusciasta, Florentian ja Lucan väliltä. — Mutta hänen onnensa ei ollut
pitkäaikainen.

"Heti kun olin syntynyt, syytti eräs heittiö, eräs pelkuri-raukka vanhempiani Florentian piispan edessä sukurutsauksesta.

"He olivat katolilaisia — eivät areolaisia — ja sisarusten lapsia. Heidän avioliittonsa oli mitätön kirkkolain mukaan ja kirkko — määräsi heidät eroamaan.

"Isäni painoi vaimoaan rintaansa vasten ja nauroi määräykselle.

"Mutta salainen syyttäjä ei levännyt —"