Hurjia, vihamielisiä silmäyksiä sinkoili heidän joukostaan ylhäiseen roomalaiseen, joka pyrki suuren goottisankarin kuolinhetken todistajaksi.
Levollisesti Cethegus kulki heidän ohitsensa ja nosti raskaan villaesiripun, joka oli ovena seuraavaan huoneeseen — sairaskammion etuhuoneeseen.
Sinne tultuaan hän tervehti syvään kumartaen kookasta, kuninkaallista naista, joka musta surupuku yllään seisoi totisena ja ääneti, mutta vakavaryhtisenä ja kyynelittä asiapapereilla peitetyn pöydän ääressä. Hän oli Amalasunta, leskeksi jäänyt Teoderikin tytär.
Vaikka hän olikin iältään jo puolivälissä neljääkymmentä, hän oli vielä erinomaisen, vaikkakin kylmän kaunis.
Hänen aaltoilevat hiuksensa olivat kreikkalaismalliin jakauksella keskellä päätä. Korkea otsa, suuret, pyöreät silmät, suora nenä, ylpeät, melkein miehekkäät piirteet ja vartalon majesteetillisuus antoivat hänelle valtavan arvokkuuden leiman, ja helleeniläiseen tyyliin laaditussa surupuvussaan hän näytti jalustaltaan laskeutuneelta Polykleteen Junolta.
Hänen käsivarressaan riippui pikemmin tuettuna kuin tukien noin seitsemäntoistavuotias poika tai nuorukainen, Atalarik, hänen poikansa, goottien valtakunnan perillinen.
Hän ei ollut äitinsä kaltainen, vaan pikemmin hän oli luonteeltaan samanlainen kuin onneton isänsä Eutarik, jonka kalvava sydänvika vei hautaan miehuuden kukoistuksessa.
Surren Amalasunta huomasi pojastaan tulevan isän ilmeisen perikuvan, eikä Ravennan hovissa enää ollut minään salaisuutena se, että pojassa ilmenivät jo kaikki isän taudin oireet.
Atalarik oli kaunis kuten kaikki muutkin tämän jumalista polveutuvan suvun jäsenet.
Voimakkaan mustat kulmakarvat ja pitkät silmäripset varjostivat kauniita, mustia silmiä, jotka joskus ikäänkuin sulivat epämääräisiin unelmiin, joskus taas säkenöivät yliluonnollista loistoa. Tummanruskeat kiharat valuivat kalpeille ohimoille, joiden hienot, siniset verisuonet suonenvedontapaisesti pullistuivat ankaroiden mielenliikutusten sattuessa.