"Oletko unohtanut, että muinoin kaksi nuorta tyttöä usein leikki plataanien varjossa Ravennan edustalla olevalla niityllä.
"He olivat etevimmät ikätovereistaan, molemmat nuoria, kauniita ja rakastettavia. Toinen oli kuninkaanlapsi, toinen baltien tytär.
"Tyttöjen oli valittava leikin kuningatar. He valitsivat Gotelindiksen, sillä hän oli vielä kauniimpi kuin sinä eikä niin käskevä. He valitsivat hänet kerran, valitsivat kahdesti.
"Mutta kuninkaantytär seisoi vieressä villin, hillittömän vihan ja kateuden kalvamana, ja kun minut valittiin kolmas kerta kuningattareksi, tarttui hän teräviin puutarhasaksiin —"
"Lopeta, vaikene, Gotelindis."
— "Ja heitti ne minua kohti.
"Ne sattuivat minuun ja huutaen, verisenä, vaivuin maahan koko kasvot ammottavana haavana ja silmäni, silmäni puhkaistuna.
"Haa, siihen koskee vielä tänäpäivänäkin."
"Anna anteeksi, anna anteeksi, Gotelindis", vaikeroi vankina oleva ruhtinatar. "Kai sinä oletkin jo aikoja sitten antanut anteeksi."
"Antanutko anteeksi? Minäkö antanut sinulle anteeksi? Pitäisikö minun antaa anteeksi sinulle, joka olet ryöstänyt silmän kasvoistani ja ikipäiviksi hävittänyt kauneuteni?