Yht'äkkiä avautuivat pohjakerroksen sulkuportit, ja järven vesi syöksyi sisään pauhaten ja sähisten ja kohoten ylemmäksi peloittavan nopeasti.
Amalasunta näki varman kuoleman edessään. Hän huomasi mahdottomaksi päästä pakoon ja vielä mahdottomammaksi taivuttaa pirullisen vihollisensa armoa antamaan. Silloin hän sai takaisin amelungien vanhan, ylpeän rohkeuden. Hän tuli levolliseksi ja mukautui kohtaloonsa.
Hän huomasi helleeniläisaiheisten korkokuvien joukossa aivan lähellä oven oikealla puolella Kristuksen kuolemaa esittävän kuvan. Tämä virkisti hänen sieluaan. Hän lankesi polvilleen marmoriin hakatun ristin eteen, tarttui siihen molemmin käsin ja rukoili rauhallisesti suljetuin silmin. Vesi nousi sillä välin ylemmäksi ja huuhteli jo parvekkeen portaita.
"Aiotko sinä rukoilla, murhaaja?
"Pois ristin luota", huusi Gotelindis vimmoissaan. "Muista kolmea herttuaa!"
Äkkiä kahdeksankulmion oikealla puolella olevat delfiinit ja tritonit alkoivat pursuttaa kuumaa vettä. Valkea savu kumpusi torvista.
Amalasunta hypähti ylös ja riensi parvekkeen vasemmalle reunalle.
"Gotelindis, minä annan sinulle anteeksi! Tapa minut, mutta anna sinäkin sielulleni anteeksi."
Ja vesi nousi yhä ylemmä. Se aaltoili jo ylimmällä portaalla ja lainehti vähitellen parvekkeen lattialle.
"Minäkö antaisin sinulle anteeksi? En koskaan. Ajattele Eutarikia!" —