Tuo liike ja pyörivien silmien välkähdys muistutti suuresti tiikeriä.
Valerius tajusi tuon vihan voiman eikä uskaltanut sanoa nimeä.
"Kukahan hän lienee?" sanoi raivostunut Furius puoliääneen. "Joku roomalainenko? Montanusko? Ei! Oi, ettei vain — ei vain hän — sano ei, vanhus, ei hän —"
Hän tarttui Valeriuksen vaatteisiin.
"Kuka? Ketä tarkoitat?"
"Häntä, joka laski maihin yht'aikaa kanssani — gootti. Hän se varmaankin on. Häntähän kaikki rakastavat — Totila!"
"Hän se on", vastasi Valerius ja yritti tarttua korsikalaisen käteen.
Mutta pelästyneenä hän laski sen irti. Voimakas kouristuskohtaus puistatti väkevän korsikalaisen ruumista. Hän ojensi kätensä jäykästi eteensä ikäänkuin torjuakseen tukahduttavaa tuskaa.
Sitten hän heitti päänsä taaksepäin, takoi molemmilla nyrkeillä kovasti otsaansa, pudisti päätään ja nauroi ääneen.
Kauhistuneena Valerius katseli tuota hurjaa tunteiden purkausta. Vihdoin nyrkissä olevat kädet vaipuivat hitaasti alas ja Furiuksen tuhkanharmaat kasvot tulivat näkyviin.