"Pysykää nyt levollisina, miehet", varoitteli Valerius. "Älkääkä antako houkutella itseänne solasta ulos. Te, jotka seisotte ensimmäisessä rivissä, pankaa kilpenne aivan vierekkäin ja ojentakaa keihäänne. Me keskellä olevat heitämme. Te kolme takana olevaa ojennatte meille keihäitä ja pidätte silmällä kaikkea."
"Herra", huusi goottisotilas, joka seisoi solan ulkopuolella rannalla, "valoa näkyy! Laiva tulee yhä lähemmäksi rantaa."
"Pitäkää sitä silmällä ja antakaa meille merkki, jos —"
Mutta samassa saapuivat viholliset, joiden etujoukkona molemmat vakoilijat olivat olleet. Joukossa oli viisikymmentä hunnilaista ratsumiestä, muutamat niistä tulisoihduilla varustettuja.
Kun he tulivat esille tien mutkasta, loivat soihdut kirkasta valoa pimeään ympäristöön.
"Tässä se oli, herra", sanoi pakoon päässyt ratsumies, "katsokaa eteenne".
"Viekää pois ruumis ja ratsu", sanoi karkea ääni, ja joukon johtaja ratsasti hitaasti soihtu kädessään solan suuta kohti.
"Seis!" huusi Valerius hänelle latinankielellä. "Keitä olette ja mitä tahdotte?"
"Samaa voin teiltä kysyä", vastasi johtaja samalla kielellä.
"Olen roomalainen ja puolustan isänmaatani rosvoja vastaan."