"Mitä meidän on tehtävä?" sanoi Gotelindis enemmän itsekseen kuin puolisolleen. "Väistyäkö vai uhmaillako?"
"Mitäkö on tehtävä?" toisti Teodahad katkerasti. "Uhmaillako? Siis jäädä! Mielettömyyttä! Pois täältä niin pian kuin suinkin. Pako on ainoa pelastuksemme!
"Ensin Ravennaan — se on selvä. Sieltä anastan valtakunnan rahaston. Sieltä pakenemme frankkien luo, jos tarve vaatii. Ikävä vain, että minun täytyy jättää tänne kätketyt rahat. Monta miljoonaa solidia."
"Täälläkö? Onko sinulla aarteita kätkössä täällä Roomassakin", kysyi
Gotelindis. "Missä? Ovatko ne varmassa kätkössä?"
"Liiankin varmassa! Katakombeissa!
"Minä itsekin tarvitsisin tuntikausia löytääkseni ne pimeistä sokkeloista. Ja nyt riippuu elämä tai kuolema minuuteista. Elämä on sittenkin tärkeämpi kuin solidit. Tule mukaani, Gotelindis. Minä riennän Marcus Aureliuksen portille, ettemme kadottaisi silmänräpäystäkään."
Hän lähti huoneesta.
Mutta Gotelindis jäi seisomaan mietteissään.
Hän oli miehensä sanojen johdosta saanut ajatuksen, suunnitelman. Hän punnitsi vastustuksen mahdollisuuksia.
Hänen ylpeytensä ei olisi sallinut hänen luopua vallasta.