Toiset näyttivät taitoaan hypäten keihäiden yli tai melkein alastomina tanssien tahdissa heilutettujen miekkojen alla. Jaloiltaan nopsimmat juoksivat hevostensa harjoista kiinni pitäen yhtä rintaa näiden kanssa ja hyppäsivät perille päästyään varmasti satuloimattoman hevosen selkään.
"Mikä vahinko", huudahti nuori Oudila, joka oli tässä kilpailussa saapunut ensimmäisenä perille ja nyt pyyhki keltaisia kiharoitaan pois otsalta, "vahinko, ettei Totila ole täällä! Hän on kansamme paras ratsastaja ja on tähän saakka aina voittanut minut, mutta nyt tahtoisin koettaa hänen kanssaan, kun minulla on tämä hevonen."
"Olen hyvilläni, ettei hän ole täällä", sanoi nauraen Guntamund, joka oli saapunut toisena, "sillä silloin tuskin olisin eilen saanut ensimmäistä palkintoa keihäänheitossa."
"Niin", sanoi Hilderik, komea nuori soturi, jolla oli päällään kilahteleva rengaspanssari, "Totila heittää hyvin keihästä, mutta varmemmin heittää musta Teja.
"Hän sanoo jo edeltäpäin, mihin kylkiluuhun hän heittää."
"Mitäpä noista", murahti Hunibad, vanhempi mies, joka oli katsellut tutkivasti nuorukaisten puuhia, "tuo tuollainen on vain leikkiä.
"Kun verinen totuus on kysymyksessä, on miekka sittenkin viimeinen ase, jota voi käyttää, kun kuolema uhkaa joka puolelta eikä enää ole niin paljon tilaa, että voisi ojentaa kätensä heittoon.
"Miekan käyttäjänä kiitän minä parhaaksi kreivi Vitigestä Faesulaesta.
"Hän on minun miehiäni! Kuinka hän halkoikaan kalloja gepidisodassa! Hän iski teräksen ja nahan läpi aivan kuin se olisi ollut kuivaa ruohoa. Hän käyttelee miekkaa paremmin kuin oma herttuani völsungi Guntaris Florentiasta. Mutta mitäpä te tästä tiedätte, poikaset! — Katsokaa, ensimmäiset tulijat laskeutuvat kukkuloilta, lähtekäämme heitä vastaan!"
Joka puolelta rupesi nyt virtaamaan kansaa jalkaisin, hevosilla ja vaunuilla.