Mutta he tunsivat kuitenkin olevansa veljiä, saman kansan poikia, he puhuivat samaa, ylpeältä kajahtavaa kieltä, heillä oli samanlaiset kultakiharat, samanlainen lumenvalkoinen iho, samanlaiset kirkkaat, loistavat silmät ja — ennen kaikkea — samanlainen tunne rinnassa: voittajina olemme tässä maassa, jonka isämme ovat erottaneet roomalaisesta maailmanvallasta ja jossa tahdomme asua elävinä tai kuolleina.
Suunnattoman suuren mehiläisparven tavoin liikkui tämä tuhansiin nouseva ihmisjoukko soristen kentällä. Siellä tervehdittiin, haettiin vanhoja ystäviä, tehtiin uusia tuttavuuksia, eikä tämä hirmuinen sekamelska näyttänyt loppuvankaan.
Mutta yht'äkkiä kajahti kukkulan harjalta goottilaisen sotatorven omituinen, juhlallinen, pitkäveteinen soitto ja silmänräpäyksessä vaikeni tuhansien äänten sorina.
Tarkkaavaisina kaikki kääntyivät katsomaan kukkulalle päin, josta läheni juhlallisena kulkueena joukko arvokkaan näköisiä vanhuksia.
Kulkueessa oli puolen sataa vanhusta valkoisissa, laajoissa vaipoissa, päät tammiseppeleillä koristettuina ja käsissä valkoiset sauvat ja vanhanaikaiset kivikirveet. Nämä olivat tuomioistuimen sajoneja ja palvelijoita, joiden toimena oli käräjien juhlallinen avaaminen ja päättäminen sekä käräjäpaikan aitaaminen.
Saavuttuaan tasangolle he tervehtivät kolminkertaisella, pitkäveteisellä torventoitotuksella vapaiden soturien kokousta. Nämä vastasivat juhlallisen hiljaisuuden jälkeen kalistelemalla äänekkäästi aseitaan.
Heti sen jälkeen oikeudenpalvelijat ryhtyivät toimeensa.
He jakautuivat kahteen joukkoon, joista toinen lähti oikealle, toinen vasemmalle ja ympäröivät koko laajan tasangon punaisilla villalangoilla. Ne olivat joka kahdenkymmenen askeleen päässä kierretyt pähkinäpuiseen keppiin, jonka he pistivät maahan. Työtä tehdessään he lausuivat vanhanaikaisia runoja ja sananlaskuja.
Idässä ja etelässä olivat langat jännitetyt miehenkorkuisten keihäiden päihin ja muodostivat siten kauttaaltaan aidattuun käräjäkenttään kaksi porttia, joiden luona oikeudenpalvelijat kirveet käsissä vartioivat, ettei orjia, muukalaisia eikä naisia päässyt kentälle.
Kun työ oli saatu valmiiksi, meni kaksi sajonien vanhinta keihäsporteille ja huusi kuuluvalla äänellä: