Raikuvin riemuhuudoin tervehdittiin suuren kuninkaan asemestaria, jonka samoinkuin kuninkaankin laulu ja satu olivat jo eläessä tehneet tarumaiseksi henkilöksi.
Kun huudot olivat vaienneet, alkoi vanhus:
"Hyvät gootit, urhoolliset miehet! Te olette levottomat ja hämmästyneet sen johdosta, ettette näe täällä kruunuanne kantavan miehen kreiviä ettekä muuta edustajaa.
"Älkää tästä pelästykö!
"Jos kuningas luulee sillä tekevänsä käräjät tyhjiksi, erehtyy hän.
"Minä muistelen vanhoja aikoja ja sanon teille: kansa voi saada oikeutta ilman kuningastakin ja pitää käräjiä ilman kuninkaankreiviä.
"Te kaikki olette kasvaneet uusissa oloissa ja uusien tapojen vallitessa, mutta tuolla on Hadusvint-vanhus, joka on vain paria talvea minua nuorempi. Hän voi todistaa oikeaksi sen, että kansa on päämahtimme. Goottien kansa on vapaa."
"Niin, me olemme vapaat", huusi tuhatääninen kuoro.
"Me valitsemme käräjäkreivimme itse, jollei kuningas lähetä kreiviään", huusi Hadusvint-vanhus. "Oikeus ja tuomio oli olemassa, ennenkuin kuningas ja kreivi.
"Kukapa tuntee oikeuden käytännön paremmin kuin Hildebrand, Hildungin poika?