Edellä kulki vuosien koukistama iäkäs mies jouhikaavussa, köysi vyötäisillä. Kaavun päähine esti kasvonpiirteitä näkymästä. Hänen jäljessään tuli kaksi orjapukuista miestä.
Uteliaasti katseltiin vanhusta, joka huolimatta yksinkertaisesta, melkeinpä puutteellisesta puvustaan oli erittäin arvokkaan näköinen.
Kun hän oli saapunut aivan Hildebrandin tuomarinistuimen ääreen, katsoi
Arahad häntä suoraan silmiin, mutta peräytyi hämmästyneenä.
"Kenenkä olet kutsunut sanojesi todistajaksi?" kysyi tuomari.
"Tuntemattoman muukalaisenko?"
"Ei", huudahti Arahad ja vetäisi todistajan kaavun päähineen pois. "Hänen nimensä te kaikki tunnette ja kaikki te häntä kunnioitatte. Hän on Marcus Aurelius Cassiodorus."
Hämmästyksen huutoja kuului joka puolelta käräjäkenttää.
"Se oli nimeni maailmallisen elämäni aikana", sanoi todistaja, "nyt on nimeni veli Marcus."
Hänen piirteistään kuvastui juhlallinen kieltäytymisen leima.
"No, veli Marcus", kysyi Hildebrand, "mitä sinulla on kerrottavana
Amalasuntan kuolemasta? Sano meille täysi totuus, mutta vain totuus."
"Minä sanon sen.