Tejan käsi vaipui alas, ääni petti hänet.
Joka puolelta kuului vihan voihketta, huokauksia ja huudahduksia.
"Minä käskin heti kääntyä takaisin ja laskea maihin. Kolme päivää ja kolme yötä olen lepäämättä rientänyt ehtiäkseni tänne.
"En jaksa enää."
Hoiperrellen hän vaipui Vitigeksen syliin.
Silloin Hildebrand-vanhus hypähti seisomaan tuolinsa korkeimmalle kivelle. Hän oli paljon korkeammalla kuin kukaan muu käräjäkansasta. Hän sieppasi kuninkaan pienen, marmorisen rintakuvan, jota eräs mies tavan mukaan piti keihään nenässä, ja otti sen vasempaan käteensä. Oikeassa kädessä oli hänellä kivikirves.
"Hän on myynyt ja pettänyt kansansa keltaisen kullan vuoksi.
"Kuolkoon hän, kuolkoon, kuolkoon!"
Kirveeniskulla hän musersi patsaan.
Tämä teko oli kuin ensimmäinen ukkosen isku, joka päästää uhkaavan rajuilman valloilleen.