"Kuinka väkevä hänen käsivartensa oli, kuinka terävä hänen silmänsä, kuinka selvänäköinen hänen päänsä, kuinka hirmuinen hän oli kypärä päässä, kuinka ystävällinen pikarin ääressä, kuinka hän voitti pienen kreikkalaisenkin viisaudessa, kaiken sen olen huomannut satoja kertoja, kauan ennenkuin aurinko näki sinua, nuori haukka, joka et ole vielä lähtenyt pesästäsi.
"Mutta vanhan kotkan siivet ovat heikentyneet!
"Hänen sotavuotensa painavat häntä — sillä hän ja te ja teidän sukunne, te ette jaksa enää kestää vuosia niinkuin minä ja leikkitoverini — hän on sairaana, merkillisesti sairaana ruumiin ja sielun puolesta kultaisessa salissaan tuolla alhaalla korppikaupungissa.
"Lääkärit sanoivat, että, olkoon hänen käsivartensa kuinka voimakas tahansa, mikä sydämen lyönti tahansa voi tappaa hänet kuin salama ja minä iltana tahansa hän voi mennä alas kuolleiden valtakuntaan.
"Ja kuka on silloin hänen perillisensä, kuka tukee silloin tätä valtakuntaa? Amalasunta, hänen tyttärensä, ja Atalarik, hänen tyttärensä poika — nainen ja lapsi."
"Ruhtinatar on viisas", sanoi kolmas, hän, jolla oli kypärä ja miekka.
"Niin, hän kirjoittaa kreikankielellä keisarille ja puhuu roomankieltä hurskaan Cassiodoruksen kanssa. Minä luulen, ettei hän edes ajattelekaan gootinkielellä. Voi meitä, jos hän on peräsimessä myrskyssä."
"Mutta minä en näe missään myrskyä, vanhus", nauroi soihdunkantaja ja pudisti kiharoitaan. "Mistä se puhaltaisi? Keisari on taas sovussa, Rooman piispan on kuningas itse asettanut paikoilleen, frankkilaiset ruhtinaat ovat hänen sisarensa poikia, italialaisilla on meidän hallituksemme aikana paremmat olot kuin koskaan ennen. Minä en näe missään vaaraa."
"Keisari Justinus on vain heikko ukko", sanoi miekkamies yhtyen edelliseen, "minä tunnen hänet".
"Mutta hänen veljensä poika, piakkoin hänen jälkeläisensä ja jo nyt hänen oikea kätensä, — tunnetko hänetkin? Tutkimaton kuin yö ja petollinen kuin meri on Justinianus — minä tunnen hänet ja pelkään hänen tuumiaan. Olin viimeisen lähetystön mukana Bysantissa: hän tuli meidän seuraamme: hän luuli minun olevan liiaksi juovuksissa — narri, hän ei tiedä kuinka paljon Hildungin poika jaksaa juoda! — ja kyseli minulta kaikesta, tarkkaan kaikesta, mitä tarvitsee tietää — kukistaakseen meidät! Niin no, minulta hän sai tietenkin tarkan selon! Mutta sen tiedän yhtä varmasti kuin nimenikin: se mies aikoo vallata takaisin tämän maan, tämän Italian, eikä hän jätä jäljelle gootin jalanjälkeäkään."