Silloin saapui paikalle hunnutettu nainen.
"Jumalan hyvyyden tähden", rukoili suloinen ääni, "antakaa minun mennä, miehet! Minä tahdon vain hänen ruumiinsa — oi, varokaa! Hänen valkoinen partansa! Oi, isäni!"
Tulija oli Mirjam, jonka ryöstävien hunnien melu oli pelästyttänyt kirkosta.
Epätoivon voimalla hän työnsi keihäät syrjään ja otti Iisakin kalpean pään syliinsä.
"Tiehesi, tyttö", huusi lähin sotilas, hyvin pitkä bajuvari. — Garizo oli hänen nimensä. Hän oli palkkasoturina Bysantin armeijassa.
"Älä pidätä meitä! Meidän on saatava paikka puhtaaksi.
"Juutalainen hautaan!"
"Ei, ei", huusi Mirjam ja työnsi miestä taaksepäin.
"Nainen", huusi tämä vimmoissaan ja kohotti kirveensä. —
Mutta Mirjam seisoi pelottomana suojaten isänsä ruumista käsillään ja katsellen loistavin silmin miestä. — Garizolta vaipui käsi alas.