"Hän rakastaa vielä minua. — Hyvä on, minä kutsun hänet, kun työ on päättynyt. Sitten saadaan nähdä, voiko hän silloinkin vastustaa, voiko hän hylätä maailmanvallan."
"Hyvä on", sanoi hän, "minä kutsun sinut tarvittaessa. Voi hyvin."
Välinpitämättömästi hän viittasi kädellään jäähyväiset liikutetulle
Juliukselle.
Mutta kun ovi hänen jälkeensä oli sulkeutunut, otti jäinen prefekti eräästä kotelosta kuparista pakotetun korkokuvan, jota hän katseli kauan. —
Sitten hän aikoi suudella sitä.
Mutta äkkiä pilkallinen piirre taas ilmestyi suun ympärille.
"Häpeä Caesaria, Cethegus", sanoi hän ja pani kuvan takaisin koteloon.
Kuva oli naisenpää, joka oli hyvin Juliuksen näköinen.
KAHDEKSAS LUKU.
Sillä välin oli tullut pimeä.