"Sen te olisitte voineet tehdä kolme tuntia sitten kuuriassa", nauroi
Cethegus olkapäitään kohauttaen.
Silverius astui häntä kohden kädet levällään ikäänkuin syleilläkseen häntä, mutta Cethegus vetäytyi syrjään.
"Sinä olet pelastanut meidät kaikki, sinä olet pelastanut kirkon ja isänmaan! Minä en ole koskaan sinua epäillyt", sanoi pappi.
Silloin Licinius tarttui prefektin käteen, jonka tämä mielellään antoi hänelle.
"Minä olen epäillyt sinua", huudahti hän rakastettavan suorasukaisesti, "anna minulle anteeksi, suuri roomalainen. Tämä miekka, jonka piti lävistää sinut tänään, palvelee sinua tästä hetkestä alkaen ikuisesti. Ja jos vapauden päivä koittaa, silloin ei konsuleita, vaan terve, diktaattori Cethegus."
Ja hän riensi ulos loistavin silmin. Prefekti loi hänen jälkeensä tyytyväisen silmäyksen.
"Diktaattori, miksei, mutta vain tasavallan varmuuden turvaamiseksi", sanoi lainoppinut ja seurasi Liciniusta.
"Niinpä kyllä", hymyili Cethegus, silloin herätämme me Camilluksen ja Brutuksen taas eloon ja lähdemme viemään tasavaltaa eteenpäin siitä, mihin he sen jättivät tuhat vuotta sitten. Eikö niin Silverius?"
"Rooman prefekti", sanoi pappi, "sinä tiedät, että minä kunnianhimossani luulin johtavani sekä isänmaan että pyhän kirkon asioita. Tästä hetkestä alkaen en sitä enää tee. Sinä johdat, minä seuraan. Mutta lupaa yksi asia: takaa roomalaisen kirkon vapaus ja — vapaa paavinvaali."
"Takaan", sanoi Cethegus, "kunhan vain Silverius on päässyt paaviksi.
Olkoon menneeksi." —