Vihdoin paavin avonainen, leveä, runsaasti kullattu, laivaa muistuttava kantotuoli saapui.
Kantajat kulkivat hitaasti askel askeleelta soiton tahdissa. Kantotuolin ympärillä tunkeilivat suunnattomat kansanjoukot, jotka tahtoivat uuden piispansa siunausta. Silverius luki lakkaamatta siunauksia nyökäten päätään oikealle ja vasemmalle.
Iso pappisaattue ja joukko keihäillä varustettuja palkkasotureita päättivät kulkueen.
Kulkue pysähtyi keskelle toria.
Ääneti, uhmailevina katselivat areiolaiset goottisoturit, jotka vartioivat kaikkia torille vieviä katuja, heille vihamielisen kirkon ylpeää, loisteliasta esiintymistä. Roomalaiset sitä vastoin tervehtivät piispansa saapumista sitäkin iloisemmin, kun hänen sanansa vapauttaisi heidät omantunnon vaivoista, joita kohta tehtävä vala aiheutti.
Silverius aikoi juuri alkaa puheensa kokoutuneelle kansalle, kun jättiläiskokoinen gootti pisti kätensä kantotuolin eturistikon läpi ja nykäisi paavin kullalla kirjaillusta vaipasta.
Vihoissaan tästä epäkunnioittavasta häiriöstä Silverius katsahti taakseen, mutta gootti nykäisi huolettomana toistamiseen ja sanoi:
"Pappi, tule kuninkaan luo!"
Silverius olisi mieluummin suonut, että kuningas olisi saapunut hänen luokseen. Hildebad näytti aavistavan sen hänen kasvoistaan.
Mutta hän huudahti: "Ei tässä muu auta. Taivu vain, pappi."