"Kuule siis.
"Lapsuuteni oli iloton ja lemmetön.
"Nuori sieluni kaipasi kuitenkin lempeyttä ja rakkautta.
"Äiti-raukkani oli hartaasti toivonut ja varmasti odottanut poikaa, valtaistuimen perillistä. — Hän kohteli minua, tyttöä, vastenmielisyydellä, kylmyydellä ja kovuudella.
"Kun Atalarik oli syntynyt, ei hän enää ollut kova, mutta sensijaan kylmä. Valtaistuimen perillinen sai osakseen hänen rakkautensa ja huolenpitonsa.
"Olisin tuskin ymmärtänytkään sitä, jollen olisi huomannut lempeässä isässäni täyttä vastakohtaa. Tunsin, kuinka hänkin kärsi puolisonsa kylmyydestä. Usein tuo sairas mies painoi minut huoaten ja kyyneleitä vuodattaen rintaansa vasten.
"Kun hän oli kuollut ja haudattu, kuoli minulta kaikki maallinen rakkaus.
"Hyvin harvoin näin Atalarikia, jota toiset opettajat kasvattivat palatsin toisessa osassa. Vielä harvemmin näin äitiäni. Tuskinpa muulloin kuin silloin, kun hänen oli rangaistava minua jostakin.
"Rakastin häntä sittenkin kovasti. Näin, kuinka hoitajattareni ja opettajattareni rakastivat, syleilivät ja suutelivat omia lapsiaan. Samanlaista hellyyttä minunkin sydämeni hartaasti kaipasi.
"Näin kasvoin ja vartuin kuin kukka ilman auringonpaistetta.