"Kun ilta oli tullut, hiivin salaa palatsista ja riensin vielä kerran haudalle, jolta otin itkien haikeat jäähyväiset.
"Tähdet ilmestyivät jo taivaalle. Silloin hiivin puutarhasta ja palatsista ja riensin pitkin kaupungin pimeitä katuja faventiniläiselle portille.
"Onnellisesti pääsin vartioiden ohi kaupungin ulkopuolelle ja lähdin juoksemaan pitkin tietä yötä ja kurjuutta kohti.
"Mutta tiellä tuli minua vastaan sotilaspukuinen mies.
"Kun aioin mennä hänen ohitsensa, tuli hän äkkiä minua päin, katsoi minua silmiin ja laski kätensä hartioilleni.
"'Minne Matasunta-neito menee yksin tähän aikaan vuorokaudesta?'
"Hänen kosketuksensa sai minut vapisemaan. Kyyneleet vierivät silmistäni ja nyyhkien minä huusin:
"'Epätoivoa kohden!'
"Silloin mies tarttui molempiin käsiini ja katsoi minua niin ystävällisesti, lempeästi ja osanottavasti.
"Sitten hän kuivasi kyyneleeni viitallaan ja sanoi lempeällä, suurinta hyvyyttä ilmaisevalla äänellä: