"Mutta nyt on vain ihmeen kautta selitettävissä, — mutta tässä kai Jumala on tehnyt ihmeen kirkkonsa hyväksi — että tuona vuonna, siis vuonna kolmesataa kolmekymmentä viisi jälkeen Kristuksen syntymän jo voitiin varmasti tietää, kuka olisi konsulina keisari Justinianuksen ja kuningas Teoderikin kuoleman jälkeisenä vuonna. Sillä katsokaa, täällä reunan alla on mainitsemani leima. Kirjoittaja ei ole sitä huomannut, — sitä onkin vaikea huomata, jollei pergamenttia pidetä tulta vasten — jokseenkin noin, näetkö Belisarius — vaan maalannut päälle kolme ristiä. Olen pessyt pois nämä ristit — kuinka se taas olikaan — 'temppelin häväisseellä', mutta taitavalla kädelläni. Siinä on, kuten näet: 'VI Indictio: Justinianus Augustus, yksin konsuli hallituksensa ensimmäisenä vuonna'."
Silverius hoiperteli ja tarttui tuoliin, joka oli häntä varten tuotu.
"Pergamentti, jolle keisari Konstantinuksen protonotarius pari vuosisataa sitten kirjoitti lahjoituskirjan, on siis vasta vuosi sitten nyletty Bysantissa aasin selästä.
"Myönnä päällikkö, että tähän päättyy käsitettävän piiri ja yliluonnollisen alkaa, että tässä ovat pyhimykset saaneet aikaan ihmeen. Kunnioita taivaan tekoja."
Hän ojensi asiakirjan Belisariukselle.
"Tällä hetkellä olemme eläneet hyvän kappaleen maailmanhistoriaa sekä pyhää että epäpyhää", tuumi Prokopius itsekseen.
"Oikeassa olet, kautta Justinianuksen unen", huudahti Belisarius iloissaan.
"Rooman piispa, mitä sinulla on tähän sanomista?"
Suurella vaivalla Silverius oli saanut itsensä levolliseksi. Hän näki elämäntyönsä vaipuvan maahan silmiensä edessä.
Masentuneella äänellä hän vastasi: