Silloin ovet aukenivat. Sisäpuolella näkyi kaksinkertainen rivi roomalaisia legioonalaisia ja isaurilaisia palkkasotureita. Viime mainitut olivat silmiin saakka puetut rautaan ja aseina heillä oli kaksoiskirveet.
Lucius Licinius seisoi roomalaisten etunenässä paljas miekka kädessä.
Isaurilaisten päällikkönä oli heidän ruhtinaansa Sandil.
Bysanttilaiset pysähtyivät hetkeksi. Heihin tekivät nämä graniitti- ja rautajoukkiot mahtavan vaikutuksen.
Äkkiä käytävä tuli valoisaksi. Sen takaosasta rupesi kuulumaan soittoa, ja soihdunkantajaan ja huilunpuhaltajain seuraamana astui esille Cethegus aseettomana, päässään seppele, jollaisia juhlien isännät tavallisesti pitävät, ja puettuna kallisarvoiseen, purppurasilkkiseen pukuun.
Hän sanoi hymyillen:
"Tervetuloa! Huilut ja tuubat julistakoot: tämä on elämäni ihanin hetki, sillä Belisarius on minun vieraanani Kapitoliumissa."
Torvien raikuessa hän vei vieraansa linnoitukseen.
NELJÄSTOISTA LUKU.
Näiden tapausten sattuessa bysanttilaisten ja roomalaisten kesken tapahtui goottienkin joukossa yhtä ja toista ratkaisevaa.
Pikamarssissa herttua Guntaris ja kreivi Arahad olivat rientäneet Florentiasta, jonne olivat jättäneet pienen varusväen, kuningatar mukanaan Ravennan edustalle.