Molempien kapinallisten päällikköjen välillä syntyi kiivas riita. Sitten keskusteli herttua Guntaris vilkkaasti kauniin vankinsa kanssa, jonka vain kreivi Arahadin väliintulo — niin kerrottiin — pelasti vanhemman veljen vihanpurkauksilta.
Sitten vaipui kapinallisten leiri neuvottomuuden lepoon.
Ravennalaisen lähetystön käynti vastakkaisessa leirissä aiheutti vakavampia seurauksia.
Ensimmäinen vastaus, jonka kuningas Vitiges lähetystön viesteihin antoi, oli käsky yleiseen hyökkäykseen kaupunkia vastaan.
Ihmeissään Hildebrand ja Teja, sekä koko sotajoukko tottelivat tätä käskyä.
Oli toivottu, että vahvan linnoituksen portit pian vapaaehtoisesti avautuisivat kuninkaalle.
Vastoin goottilaisten tapaa ja vastoin omaa, muuten niin avomielistä luonnettaan kuningas salasi kaikilta — läheisimmiltä ystäviltäänkin — lähettilästen tuomat sanomat ja tämän epätoivoisen teon syyt.
Äänettöminä, päätään pudistellen ja jotenkin toivottomina sotamiehet varustautuivat odottamattomaan rynnäkköön.
Se lyötiin takaisin.
Turhaan kuningas ajoi goottejaan kerran toisensa perästä jyrkkiä kalliovalleja vastaan.