Porteilla olevat vahdit yllätettiin ja bysanttilaiset pakenivat vihollisen ylivoimaa pelästyen pitkin vuorenrinnettä metsään, jossa he melkein kaikki joutuivat goottien vangeiksi.
Palavan linnan liekit loivat valoa yöhön.
Pieni joukko bysanttilaisia vetäytyi taistellen kallion juurella olevan joen yli, jonka poikki vei vain kapea silta.
Täällä pidätti Hildebrandin ratsumiehiä yksi ainoa mies, varuksen komeudesta päättäen joukon johtaja.
Tämä pitkä, notkea ja näköjään nuori mies — hänen kypäränsä silmikko oli laskettu alas — taisteli epätoivon vimmalla ja suojeli miestensä pakotietä. Hän oli jo tappanut neljä goottia.
Silloin vanha asemestari saapui paikalle ja katseli vähän aikaa tätä epätasaista taistelua.
"Antaudu, urhoollinen mies", huusi hän yksinäiselle soturille, "minä takaan henkesi".
Tämän huudon kuullessaan bysanttilainen vavahti. Silmänräpäykseksi hän laski miekkansa ja katseli vanhusta.
Mutta heti sen jälkeen hän hyökkäsi eteenpäin ja sitten takaisin. Hän oli lyönyt lähimmältä mieheltä käden irti ruumiista.
Hämmästyneinä gootit peräytyivät.