Ennen kaikkea täytyi kuningattaren mieli saada käännetyksi.
Tämä onnistuikin heti, sillä jalomielinen ruhtinatar tunsi syvää sääliä tuota syvälle langennutta perhettä kohtaan.
Sitäpaitsi hän ei ollut koskaan sydämessään uskonut näiden jalojen roomalaisten syyllisyyttä, jota ei koskaan saatu täysin todistetuksikaan. Toista heistä, Rusticianan puolisoa, hän kunnioitti oppineena miehenä ja monella alalla opettajanaankin.
Lopuksi Cethegus huomautti, että tällainen menettely, olipa se sitten oikeutta tai armoa, liikuttaisi varmaan kaikkien roomalaisten alamaisten sydämiä. Tällä tavoin saatiin hallitsijatar helposti voitetuksi, ja armo annettiin.
Paljon vaikeampaa oli saada tuomitun ylpeä ja intohimoinen leski taivutetuksi armoa vastaanottamaan.
Sillä koko hänen sielunsa oli niin täynnä raivoa ja kostonhimoa kuningassukua kohtaan, että Cethegus pelkäsi hänen hillitsemättömän vihansa voivan helposti puhjeta ilmi "tyrannin" läheisyydessä.
Rusticiana oli useita kertoja hylännyt armon, vaikka Cetheguksella olikin kaikissa muissa asioissa suuri vaikutusvalta häneen.
Eräänä päivänä hän kuitenkin teki hyvin hämmästyttävän havainnon, joka kaikesta päättäen auttoi prefektin toivomuksen täyttymistä.
Rusticianalla oli melkein kuusitoista-vuotias tytär, Camilla. Tällä oli aito roomalaiset kasvot jalomuotoisine ohimoineen ja kaunismuotoisine huulineen ja kauniit, tummat, säihkyvät silmät. Hänen vasta äsken täydellisesti kehittynyt vartalonsa oli muodoltaan hieno, melkein liian hoikka ja kaikki hänen liikkeensä olivat notkeat ja miellyttävät kuin gasellin.
Tällä rakastettavalla tytöllä oli suuret luonnonlahjat ja vilkas mielikuvitus.