Fossatumin luona, heti sen jälkeen, kun oli poikettu pohjoiseen päin, vangit yrittivät joukottain riistäytyä vapaiksi.
Hyvin suuri osa vangeista tapettiin karkauspuuhaa estettäessä. Kaikki ne, jotka olivat jääneet eloon, kuningas käski heittää sidotuin käsin Aternukseen ja hukuttaa ne sinne.
Sama kohtalo tuli Oresteen ja muiden päälliköiden osaksi.
Kun Adalgot rukoili vangeille armoa, vastasi kuningas synkkänä:
"Liian monta tuhatta turvatonta goottivaimoa ja -lasta on joutunut näiden käsiin ja murhattu kotilietensä ääressä. Tämä ei ole enää sotilasten välistä taistelua. Tämä on hävityssotaa kokonaista kansaa vastaan. Tehkäämme mekin puolestamme samalla tavalla."
Samniumista kuningas riensi — turvattomien kulkiessa perässä pienen saattojoukon seuraamana, sillä nyt ei enää ollut takaa-ajon pelkoa — parhaitten joukkojensa kanssa nopeasti Campaniaan.
Hän saapui sinne niin arvaamatta, että herttua Guntariksen ja kreivi Grippan johtama, alkuaankin pieni ja sittemmin taisteluissa ylivoimaisen vihollisen kanssa kutistunut joukko, joka oli vahvassa asemassa Napolin ja Beneventumin välillä, hämmästyi yhtä paljon kuin tämän joukon voitokkaat vastustajatkin.
Hän sai tietää, että bysanttilaiset uhkasivat Capuasta käsin Cumaeta.
"Ei", huudahti hän, "tätä linnoitusta he eivät saa vallata vielä meiltä.
"Minulla on siellä tärkeä tehtävä suoritettavana."