Tätä aukkoa vartioivat yötä päivää vuorotellen, tunnin kerrallaan, kuningas Teja itse, herttua Guntaris, herttua Adalgot, kreivi Grippa, kreivi Visand, Aligern, Ragnaris ja Vakis. Heidän takanaan solassa oli aina sata miestä, nekin vuorotellen.
Niin oli siis koko tämän kamalan sodan, taistelun Italiasta ja Roomasta, Narseksen menettelytapa muuttanut taisteluksi miehenlevyisestä rotkosta lämpimästi rakastetun ja sitkeästi puolustetun niemimaan eteläkärjessä.
Prokopiuksen historiallisessa kertomuksessakin goottien kohtalon lopullinen täyttymys muodostaa ikäänkuin viimeisen näytöksen suurenmoisessa historiallisessa murhenäytelmässä.
Rannalle solan vastapäätä Narses oli leiriytynyt longobardeineen,
Johannes oikealla ja Cethegus vasemmalla puolellaan.
Prefekti huomautti tribuuneilleen, että Narses oli luovuttamalla hänelle tämän paikan — Cethegus oli sen itse valinnut — antanut todistuksen varomattomuudestaan tai sokeasta luottamuksestaan.
"Nyt hän on", virkkoi Cethegus, "jättänyt tien Roomaan vapaaksi. Täältä pääsy olisi ollut paljon vaikeampaa, jos hän olisi asettanut minut oikealle siivelle tai keskustaan.
"Olkaa valmiit lähtemään yöllä salaa isaurilaisteni mukana Roomaan heti, kun sieltä on tieto tullut."
"Entä sinä", kysyi Licinius huolissaan.
"Minä jään tänne pelätyn luo.
"Jos hän olisi tahtonut murhauttaa minut, niin olisi hän sen voinut aikoja sitten tehdä.