"Rooman prefekti", puhui Johannes, "minulla on vanhoja loukkauksia sinulta anteeksi pyydettävänä. Veljeni Perseuksen kuolema tuotti minulle tuskaa ja teki minut epäluuloiseksi."
"Jättäkäämme se asia", sanoi Cethegus, "se on unohdettu".
"Mutta en voi koskaan unohtaa sinun uljasta, sankarillista urhoollisuuttasi", jatkoi arkontti, "kunnioittaakseni ja käyttääkseni sitä olen tullut tekemään sinulle erään ehdotuksen.
"Minä ja toverini — tottuneina Belisariuksen voimakkaaseen etenemiseen — tunnemme suuren Narseksen varovaisuuden kovin hankalaksi.
"Olemme jo melkein kaksi kuukautta olleet tämän solan edustalla ja menettäneet väkeä. Tuskinpa siitä saavutamme mitään kunniaa.
"Ylipäällikkö tahtoo nälällä tappaa barbaarit!
"Ken tietää, kuinka kauan tätä vielä voi kestää?
"Ja lopuksi tulee siitä kaunis verilöyly, kun he epätoivon ajamina hyökkäävät luolastaan. He tulevat kalliisti myymään joka ainoan veripisaransa.
"Se on päivän selvää, että jos meillä olisi vain kirotun solan suu — —"
"Niin, jos!" sanoi Cethegus hymyillen. "Sitä vartioi jokseenkin hyvin kuningas Teja."