"Siunattu ollos, Italian pyhä maa" — hän painoi kätensä syvälle rantahiekkaan — "kiitollisena eroaa uskollisin poikasi sinusta, liikutettuna kaikesta ihanuudestasi eikä suinkaan lähestyvän kuoleman pelosta. Minä aavistan, että vieras valta painaa sinua vuosisatoja. En ole voinut kääntää kohtaloasi, mutta sydänvereni annan toivomusuhrina puolestasi.
"Maailmanherruuden laakerisi on ainaiseksi kuivettunut, mutta vapaudenrakkauden ja kansasi jalojen ominaisuuksien oliivi kukoistaa saavuttamattomana tuhkan alla. Ja kerran koittaa Rooman, Italian päivä, jolloin ei ainoakaan muukalainen hallitse pyhällä pohjallasi, jolloin sinä kuulut vain itsellesi pyhistä alpeista pyhään mereen saakka."
Hän nousi levollisena ja kulki nopein askelin keskileirissä olevaan
Narseksen päällikkötelttaan.
Saapuessaan perille hän huomasi kaikkien päälliköiden olevan läsnä.
Narses huudahti iloisena häntä vastaan:
"Tuletpa sopivaan aikaan, Cethegus.
"Olen saanut selville, että kaksitoista päällikköäni on tehnyt hurjanrohkean liiton, joka on enemmän kunniaksi barbaareille kuin Narseksen oppilaille. He puolustautuvat sillä, ettei se voi muka olla hulluutta, kun nerokas Cetheguskin ottaa osaa siihen. Oletko sinä todella aseliitossa Tejaa vastaan?"
"Olen ja lähden täältä suoraa päätä — anna, Johannes, minun alkaa ilman arvanlyöntiä — Vesuviukselle. Kuninkaan vartiovuoro alkaa."
"Se miellyttää minua, Cethegus."
"Kiitos. Se säästää sinulta monta huolta, Rooman prefekti", vastasi
Cethegus.
Kaikki läsnäolijat hämmästyivät tavattomasti. Salaisuuden tuntijatkin ihmettelivät sitä, että hän tiesi asian oikean laidan.