Ja nyt puolusti Teja, peittämällä kapean solan kilvellään ja ruumiillaan, pitkän, hyvin pitkän ajan yksin goottikansaansa.
Ihmetellen Prokopius on kuvannut tämän, kuningas Tejan viimeisen taistelun, silminnäkijäin kertomusten mukaan.
"Nyt on minun kuvattava erään miehen ihmeellinen urhoollisuus, joka ei pienimmässäkään määrässä anna perää niin sanottujen muinaisajan sankarien sankaritöille — Tejan.
"Hän seisoi kaikkien näkyvissä miestensä taistelurintaman edessä suojellen itseään kilvellä ja syytäen keihäitään.
"Urhoollisimmat roomalaisista, joiden lukumäärä oli suuri, hyökkäsivät hänen kimppuunsa, sillä he luulivat taistelun päättyvän hänen kaatuessaan.
"Kaikki heittivät keihäänsä ja muut aseensa häntä kohti. Hän torjui kaikki keihäät kilvellään ja tappoi lukemattomia vihollisia yhden toisensa perästä tehdessään pieniä hyökkäyksiä.
"Ja kun hänen kilpensä tuli siihen tarttuneista keihäistä niin raskaaksi, ettei hän enää jaksanut kannattaa sitä, viittasi hän kilvenkantajalleen, joka aina antoi hänelle uuden kilven.
"Siinä hän seisoi pakoon kääntymättä ja kilpeään selkäänsä heittämättä lujana kuin maahan muurattu.
"Oikealla kädellään hän levitti kuolemaa vihollisten joukkoon, vasemmalla hän suojeli itseään pyytäen kilvenkantajaltaan yhä uusia keihäitä ja uusia kilpiä."
Vakis ja Adalgot antoivat hänelle aina uusia aseita. — Kuninkaan aarteesta oli solaan tuotu kasottain kilpiä ja keihäitä.