Hän kääntyi levollisena katselemaan Vesuviuksella riehuvaa taistelua, mutta samassa sanansaattajat saapuivat leiristä, vahvistivat todeksi kalastajan kertomat huhut ja ilmoittivat asiat vielä pahemmiksikin.
He olivat rientäneet ilmoittamaan erään lähetystön tulon, joka saapuikin Narseksen kantotuolille samalla hetkellä, kun Cethegus riensi viimeiseen taisteluunsa Tejan kanssa.
Lähetystönä olivat Jonian meren laivaston vangitut navarkit sekä heidän mukanaan neljä pohjoismaalaista.
Navarkit kertoivat lyhyesti, että aikoja sitten kadonneeksi luultu viikinkien laivasto oli eräänä myrskyisenä yönä hyökännyt heidän kimppuunsa Brundusiumin satamassa ja vallannut melkein kaikki heidän laivansa. Kun vihollinen sulki sataman suun, ei sieltä päässyt ainoakaan laiva pakenemaan eikä ilmoittamaan tapauksesta.
Kun jaarli Harald oli kuullut Vesuviukselle ahdistettujen goottien jäännöksiä uhkaavasta perikadosta, oli hän vannonut kääntävänsä heidän kohtalonsa tai ainakin jakavansa sen. Hän on saapunut nyt tänne itätuulen siivillä kätkien taitavasti lohikäärmelaivansa kreikkalaisilta valtaamiensa laivojen taa.
"Näin puhuu", päätti kertoja terveisensä, "viikinki Harald:
"Joko: te sallitte, että kaikki vielä elossa olevat gootit lähtevät aseineen ja tavaroineen laivoillamme etelämaasta ja palaavat mukanamme kotiin, jolloin me annamme takaisin ottamamme tuhannet vangit ja ne laivat, joita emme tarvitse goottien kuljetusta varten.
"Tahi: me tapamme kaikki vangit, laskemme maihin ja hyökkäämme joukkosi ja leirisi kimppuun selkäpuolelta.
"Sittenhän nähdään montako teistä, kun me ahdistamme takaa ja gootit edestä, jää eloon, sillä pohjoismaalaiset taistelevat silloin viimeiseen mieheen saakka. Sen olen vannonut Odinin kautta."
Hetkeäkään miettimättä Narses myöntyi goottien lähtöön.