Sitten seurasi kuningas Teja viimeisen kilpensä päällä, Cetheguksen keihäs rinnassaan, kypärättömin päin, jalot, kalpeat kasvot pitkän, mustan tukan reunustamina.
Paari, jota neljä miestä kantoi, oli peitetty purppuravaipalla.
Kuninkaan takana kulkivat Adalgot ja Goto.
Adalgot lauloi harppunsa säestyksellä:
"Tie, kansat, meille aukaiskaa! Me viime gootit oomme; ei kruunua meill' loistavaa, vaan kuningasta tuomme.
Ja keihäin, kiivin pohjoista
me kohti samoamme,
siks' kunnes Thulen saarelma
meress' on vastassamme.
On siellä vala arvossaan
ja uskollisuus vielä.
Ja tammiarkkuun kuninkaan
niin kätkemme me siellä.
Tie auki suokaa! Roomasta tulemme viekkahasta. Ei enää meillä kruunua, me tuomme kuningasta." — —
Kun paari oli saapunut Narseksen kantotuolin kohdalle, pyysi tämä kantajia pysähtymään ja virkkoi latinaksi kovalla äänellä:
"Minun oli voitto — laakeri hänen.