Tyytymättömänä hän nojasi keihääseensä vilvoitellen itseään. Silloin ilmestyi muurin kulman takaa Teja, joka kuninkaan ja Totilan tavoin oli laskeutunut hevosen selästä, ja silmäili tutkivasti leirin puuvarustusta.
"Kirottu puulinna", huusi Hildebad hänet nähtyään. "Siihen ei pysty kivi eikä rauta."
"Ei", sanoi Teja, "vaan tuli".
Hän potkaisi vieressään olevaa tuhkakasaa.
"Tässä on risuja ja tuhkaa viime öisen leiritulen jäljeltä:
"Tuolla on vielä palavia hiiliäkin.
"Tänne, miehet! Kohennelkaa miekoillanne hiillosta! Sytyttäkää risut palamaan. Pannaan leiri tuleen!"
"Sinä olet kunnon poika", huudahti Hildebad iloisena. "Nopeasti tänne, pojat! Savustetaan heidät ulos kuten ketut pesästä. Raikas pohjoistuuli auttaa meitä."
Nopeasti sytytettiin taas vartiotulet ja sadoittain kekäleitä lensi heti leirin kuiviin puuvarustuksiin.
Pian leimusivat puiset muurit ilmitulessa.