Kokenut sotapäällikkö ei vieläkään menettänyt mielenmalttiaan.
"Täyttä karkua silloille", hän huusi saraseeneilleen. "Suojelkaa niitä!"
Mutta liian myöhään. Kuului kumea rasahdus ja heti sen jälkeen toinen, — molemmat kapeat sillat olivat pakenevien painon alla murtuneet. Mutaiseen veteen hukkui sadoittain hunnilaisia ratsumiehiä ja illyrialaisia keihäsmiehiä, jotka olivat olleet Justinianuksen ylpeys.
Jyrkälle joenrannalle päästyään Belisarius kannusti empimättä hevostaan ja ajoi sen kuohuviin, veren värjäämiin aaltoihin.
Hän pääsi toiselle rannalle.
"Salomo", sanoi hän joen yli päästyään reippaimmalle pretoriaanilleen, "ota sata ratsastavaa henkivartijaani ja aja solalle niin nopeasti kuin hevoset pääsevät.
"Ajakaa pakolaiset nurin.
"Teidän täytyy päästä sinne ennen gootteja. Kuuletteko? Teidän täytyy!
"Se on viimeinen pelastusmahdollisuus."
Salomo ja Dagisthaeos lähtivät täyttämään käskyä.