Kaikkien seitsemän leirin ympäri kuningas kaivatti syvät haudat ja teetätti siten saadusta mullasta muurit haudan ja leirin välille ja vahvistutti ne paalutuksilla, suojaten siten leirit mahdollisilta hyökkäyksiltä.
Belisarius uskoi praenestinisen (nykyinen Porta maggiore) portin kaupungin itäosassa Bessakselle sekä kovasti uhatun Flaminiuksen portin, jonka läheisyydessä oli Totilan leiri, Constantinukselle. Tämä rakennutti sen melkein umpeen roomalaisista temppeleistä ja palatseista otetuilla marmorilohkareilla.
Belisarius oli sijoittanut pääleirinsä kaupungin pohjoisosaan.
Tämä oli heikoin Cetheguksen hänelle luovuttamista paikoista.
Prefekti oli pidättänyt itselleen kaupungin länsi- ja eteläosat, joista kukaan ei voinut häntä karkoittaa ja joissa hänen läsnäolonsa oli välttämätön.
Mutta täällä pohjoisessa oli Belisarius isäntänä. Hän asettui Flaminiuksen ja Pinciuksen — taikka nyt "Belisariuksen" — porttien välille, linnoituksen heikommalle paikalle ja suunnitteli hyökkäyksiä barbaareita vastaan.
Muut portit hän uskoi jalkaväenpäälliköiden Peraniuksen, Magnuksen,
Enneen, Artabaneen, Azaretaan ja Chilbudiuksen huostaan.
Prefekti oli luvannut puolustaa kaikkia portteja Tiberin oikealla rannalla, nimittäin uutta Porta aureliaa Hadrianuksen haudan luona, Porta septimianaa, vanhaa Porta aureliaa, jota siihen aikaan kutsuttiin Pankratiuksen portiksi, ja Porta portuensista sekä näiden lisäksi vasemmalta rannalta pyhän Paavalin porttia.
Vasta seuraava portti itäänpäin — ardeatininen — oli Belisariuksen suojeltavana. Täällä oli päällikkönä Chilbudius.
Sekä piirittäjät että piiritetyt osoittautuivat yhtä väsymättömiksi ja kekseliäiksi hyökkäys- ja puolustussuunnitelmien tekemisessä.