Oli yön kuudes hetki.
Kuu paistoi kirkkaana ikuisen kaupungin yläpuolella ja valoi hopeaista hohdettaan muurien harjoihin sekä Rooman varustusten ja basilikan väliselle kentälle.
Pyhän Paavalin portilla oli juuri vaihdettu vahteja.
Mutta portista oli tullut seitsemän miestä ja takaisin palasi vain kuusi. Seitsemäs lähti taivaltamaan kentälle päin.
Varovaisesti hän kulki eteenpäin karttaen lukuisia jalkarautoja, sudenhautoja ja itsestään laukeavia myrkytettyjä nuolia, joita täällä oli kaikkialla ja jotka tuottivat monelle gootille kuoleman hyökkäyksien aikana.
Mies näytti tuntevan ne tarkoin ja osaavan väistää niitä.
Mutta hän vältti huolellisesti kuutamoakin, kulkien, mikäli mahdollista, muurin varjossa ja juosten puulta puulle.
Kun hän nousi viimeisestä haudasta, katseli hän ympärilleen ja jäi seisomaan erään heittokoneiden karsiman sypressin varjoon.
Hän ei nähnyt missään päin ketään ja riensi nopein askelin kirkkoa kohden.
Jos hän olisi vielä kerran katsellut ympärilleen, ei hän olisi niin huolettomana jatkanut matkaansa.