Tosin vanha, komea kaupunki oli jo silloin menettänyt paljon loistostaan, joka kaksisataa vuotta sitten keisarien siellä asuessa oli vallinnut, ja viimeinenkin iltarusko, joka oli siihen kajastanut Teoderikin loistavan hallituksen aikana, oli kadonnut sodan syttyessä.
Mutta se oli yhdentekevää. Toisenlaiselta on tuon silloin vielä väkirikkaan, nykyistä Venetsiaa muistuttavan vesikaupungin täytynyt näyttää kuin nyt, jolloin autiot kadut, tyhjät tornit ja yksinäiset, tyhjät basilikat tekevät yhtä surumielisen vaikutuksen katsojaan kuin kaupungin muurien edustalla oleva seutu, jossa Paduksen suuhaarojen autio suomaisema ulottuu mereen saakka.
Siellä, missä muinoin Classiksen satamakaupungissa vallitsi vilkas elämä maalla ja merellä, missä keisarillisen Ravenna-laivaston komeat kolmisoudut keinuivat, on nyt rämeisiä niittyjä, joiden korkeassa ruohossa villit puhvelit oleilevat. Kadut ovat saven peitossa, satama hiekan täyttämä, kansa, joka iloisena eli ja hallitsi täällä, on kuollut sukupuuttoon. — Vain yksi jättiläismäinen torni on jäljellä goottien ajoilta yksinäisten basilica San Apollinare in Classe fuorin vieressä. Tämän kirkon rakentamisen Vitiges aloitti ja Justinianus sen päätti. Nämä seisovat surullisina rämeisellä tasangolla tunnin matkan päässä lähimmästä ihmisasunnosta.
Lujaa merilinnoitusta pidettiin siihen aikaan valloittamattomana. Sen vuoksi keisarit olivat valtansa vaipuessa valinneet sen hallituskaupungikseen.
Kaupungin kaakkoispuolta suojeli vielä siihen aikaan sen muureja huuhteleva meri.
Ja maan puolelle luonto ja ihmistaito olivat kutoneet labyrintintapaisen verkon kanavista, haudoista ja soista, joita monihaarainen Padus muodosti ja joihin piirittäjä auttamattomasti upposi.
Entä kaupungin muurit sitten! Vielä nytkin niiden suunnattomat jäännökset herättävät ihmettelyä. Niiden tavaton paksuus ja — vielä suuremmassa määrässä kuin niiden korkeus — vahvojen, pyöreiden tornien lukumäärä, jotka vielä nytkin (v. 1863) ovat muurien harjalla pystyssä, torjuivat ennen tuliaseiden keksimistä jokaisen rajun hyökkäyksen ja rynnäkön.
Suuri Teoderik oli saanut haltuunsa tämän kaupungin, Odovakarin viimeisen turvapaikan nelivuotisen piirityksen jälkeen, näännyttämällä sen nälkään.
Turhaan oli Belisarius koettanut heti tultuaan valloittaa kaupungin väkirynnäköllä.
Hänen hyökkäyksensä torjuttiin voimakkaasti takaisin ja piirittäjäin täytyi tyytyä kaupungin sulkemiseen ja ruveta goottikuninkaan tavoin nälän avulla pakottamaan kaupunkia antautumaan.