Pitkällinen koston viipyminen väsytti häntä ja hänen kansansa suuret kärsimykset sodassa ja nälässä olivat alkaneet liikuttaa hänen sydäntään.
Sen lisäksi oli vihdoinkin surullinen muutos, joka oli tapahtunut ennen niin terveessä ja iloisessa kuninkaassa ja hänen sielunsa syvä, synkkä epätoivo vaikuttaneet Matasuntan mieleen.
Vaikka hän epäoikeutetussa tuskassaan ja loukatun rakkautensa ylpeydessä syytti kuningasta siitä, että tämä oli halveksinut hänen sydäntään ja kuitenkin kruunun vuoksi ottanut hänet vaimokseen, ja vaikka hän luuli häntä senvuoksi vihaavansa ja osittain vihasikin, niin oli tämä viha vain muuttunutta rakkautta.
Ja kun hän nyt näki, miten kuninkaan sielu oli sairas ja miten hän syytti itseään goottilaisten aseiden onnettomuudesta ja kaikkien suunnitelmien epäonnistumisesta — mihin Matasuntan petollisuus oli ollut suurimpana syynä — vaikutti se valtavasti hänen luonteeseensa, jossa kovuus ja intohimot omituisesti yhtyivät.
Tuskallisessa, hetkellisessä vihassaan hän olisi riemuiten nähnyt kuninkaan veren vuotavan.
Mutta hän ei sietänyt sitä, että kuukausia kestävä suru kalvoi kuninkaan kuoliaaksi.
Tämän lempeämmän mielentilan aiheutti osaltaan sekin, että Matasunta luuli huomanneensa Ravennaan saavuttua kuninkaan käytöksessä häntä kohtaan tapahtuneen muutoksen.
Se on katumusta, ajatteli hän, katumusta siitä, että Vitiges väkivaltaisesti käänsi hänen elämänsä suunnan.
Ja kun hänen oikullinen, epäystävällinen käytöksensä oli tämän luulon johdosta vähitellen muuttunut, kun he — harvoin ja aina jonkun kolmannen henkilön läsnäollessa — tapasivat toisensa, piti Vitiges tätä askeleena sovintoon päin ja osoitti hänkin puolestaan kiitollisuuttaan hiljaisesti noudattamalla ystävällisempiä tapoja.
Sen vuoksi Matasunta ei enää vastannut prefektin kirjeisiin, joita tämä joskus viisaan maurin avulla sai hänelle lähetetyksi.