"Voi, millainen salama", kiljaisi orjatar vaipuen polvilleen.
Tummanruskea vaippa, joka oli ollut hänen päällään, solui lattialle.
Salama ja jyrinä olivat olleet niin ankarat, että Matasuntakin hypähti vuoteeltaan ja riensi akkunan ääreen.
"Armoa, armoa, suuret jumalat! Armahtakaa ihmisiä", rukoili afrikatar.
"Ei, ei armoa.
"Kirous ja kadotus tulkoon kurjan ihmiskunnan osaksi.
"Haa, se oli kaunista.
"Kuuletko, miten ihmiset tuolla kaduilla ulvovat tuskasta ja pelosta.
"Vielä yksi ja vieläkin yksi salama.
"Haa, te jumalat, — joko sitten taivaan Jumala tai taivaan jumalat — yhtä kadehdin teiltä: vihanne voimaa, nopeata, siivekästä, tappavaa salamaanne.