Cethegus oli ensimmäisenä toisella reunalla.
Tulisoihdut oli tuuli sammuttanut.
Pimeässäkin hän löysi tien.
"Tänne, Licinius", huusi hän. "Tule perässäni! Tässä pitäisi aukon olla."
Hän juoksi eteenpäin, mutta törmäsi jotakin kovaa vastaan niin ankarasti, että lensi takaperin.
"Mitä se on", kysyi Lucius Licinius. "Onko siellä toinen muuri?"
"Ei", virkkoi rauhallinen ääni ylhäältä, "ne ovat goottien kilpiä."
"Siellä on kuningas Vitiges", sanoi prefekti vimmoissaan silmäillen vihaisesti synkkiä haamuja.
Hän oli toivonut yllättävänsä gootit.
Hänen toivonsa oli pettänyt.