Tämä istui liikkumattomana kuin kivi selkä oveen päin käännettynä ja pää käsien varassa.
Vavisten Matasunta nojautui oven pieleen.
Jääkylmä ilma tulvahti kopista häntä vastaan.
Häntä vilutti.
Hän ei saanut sanaakaan suustaan — kauhusta.
Silloin Vitiges tunsi ilmanvedosta, että ovi oli avattu.
Hän nosti hiukan päätään, mutta ei katsonut taakseen.
"Vitiges — kuningas Vitiges" — Matasunta aloitti vihdoin — "minä täällä olen, kuuletko?"
Vitiges ei liikahtanutkaan.
"Minä tulen pelastamaan sinua — pakene! Vapauteen!"