Mutta nuori ratsun taluttaja katsoi kuninkaan loistaviin kasvoihin ja lauloi hiljaa hopeankirkkaalla äänellään:
"Vapise, vihdoin synkkä Cethegus! Täällä ei auta metkusi alhat. Uhkasi murtaa urhoinen Teja. Koittava päivä, aurinko aamun usvasta, yöstä kirkasna kohoo, taivahan Herran suosikki suuri. Teljetyt portit, sydämet, mielet aukeevat hälle. Voiman ja raivon talven ja tuskan suistaa hän voittain."
Kuninkaan viittauksesta syntyi hiljaisuus.
Mutta tätä hetkeä Cethegus käyttikin hyväkseen.
Hän ajoi ratsunsa eteenpäin aivan väkijoukkoon ja huusi:
"Mitä asiaa sinulla, gootti, on minun kaupunkiini?"
Totila katsahti häneen vihaisesti, mutta kääntyi sitten toisaalle.
"Tuon kuusinkertaisen murhaajan ja valehtelijan kanssa puhun vain miekallani.
"Sinulle, Rooman onneton, petetty kansa, puhun nyt.
"Sydäntäni on teidän tähtenne kalvanut tuska.