Pitkä aika oli jo kulunut siitä, kun tieto rauhanehdotuksen hylkäämisestä saapui Roomaan. Siirrymme nyt Bysanttiin Forum Strategiin varrelle, erääseen yksinkertaisesti, mutta aistikkaasti rakennettuun ja sisustettuun taloon "Kultaisen sarven" lähellä, mistä on unohtumattoman kaunis näköala merelle sekä salmen toisella puolella sijaitsevaan uuteen, komeaan kaupunginosaan "Justinianaan".
Talon ruokasalissa tapaamme kaksi miestä tuttavallisesti keskustelemassa.
Talon isäntä oli vanha — eikä toivottavasti epämieluinen — tuttavamme
Prokopius, joka nykyjään eli Bysantissa arvossa pidettynä senaattorina.
Hän kaatoi uutterasti vieraalleen viiniä — vasemmalla kädellään.
Oikeasta kädestä oli jäljellä vain vaatteeseen kääritty pätkä.
"Niin", sanoi hän, "joka hetki oikean käteni tynkä muistuttaa minua eräästä hulluudesta.
"Mutta tuota hulluuttani en kadu. Tekisin saman työn vielä kerran, vaikka menettäisin silmät päästäni.
"Se oli sydämen hulluutta.
"Ja sellainen hulluus on ihmisen suurin onni.
"En ole vielä elämäni kuluessa ehtinyt rakastua naisiin.